Ei enää tätä

Valokuvatorstaissa on tällä kertaa haasteena jatkaa tarinaa tästä kuvasta.

Kesän päätteeksi kasvetaan ulos monesta rakkaasta asiasta, niin tutista kuin mäkiautostakin. Hylätyt tavarat unohtuvat milloin minnekkin. Vai olisiko niin, että tavarasta on vaan pakko luopua, kun sen on ensin jonnekkin kadottanut.

Tauolle

On aika pyrähtää hetkeksi muihin maisemiin.

Jätän kelloköynnökset kukkimaan parvekeremontin keskelle ja palaan blogimaailmaan syyskuun puolella.

HYVÄÄ ELOKUUN VIIMEISTÄ VIIKKOA KAIKILLE!

Blogitunnustus

On aika lähettää oma nallenappi matkaan. Koska blogituttavuuksia ei vielä lyhyehkön bloggausaikani vuoksi ole paljon, valitsin tunnustuksen saajaksi alusta saakka uskollisesti mukana olleen:

Yllä oleva blogitunnustus-nappi lähtee siis Marikalle Kastepisaroita kuutamossa blogiin. Käy Marika nappaamassa nappi mukaasi.

Perusteena löytyy Marikan ahkera kommentointi blogeissa, aktiivinen bloggaus, pirteä ja positiivinen asenne, idearikkaat ruoka- ja herkkuohjeet, avoin ja muutenkin kiva blogi.

Kiitos myös muille blogissani tähän saakka vierailleille, kommentoijille, lukijaksi ilmoittautuneille sekä uusille blogituttavuuksille, joiden blogeissa itse saan vierailla.

Sateenkaari

Valokuvatorstaissa aiheena sateenkaari.

Eivät viime kesänä sateenkaaret minulle näyttäytyneet. Pätkän kaarta sain kuva-arkistostani kuitenkin rajattua mukaan.

Kätköilyn ihanuutta

Viimepäivinä aurinko on hellinyt mieltä, kutitellut säteillään nenänpäätä ja antanut askeliin uutta keveyttä. Onkin tullut laukattua metsässä geokätköjen perässä oikein urakalla. Harrastukseen on tullut pahasti hurahdettua ja haastettakin tuossa vielä löytyy. Aina ei helppoakaan kätköä ensimmäisellä kerralla löydy ja halutessaan voi valita myös vaikeamman kätkön. Uusia marjapaikkoja ja kanttarellimetsiä on tullut ohessa kartoitettua. Mummoni ennen sanoikin, että metsään pitää ottaa aina mukaan kassi tai astia, jos löytyy jotain kotiin viemistä. Onneksi oli tänään mukana hedelmäpusseja, sillä löytyi koskematon kanttarellipaikka ja litran verran nipinnapin kypsiä puolukoita aurinkoiselta rinteeltä.

Alkukesästä revähtäneet nilkan nivelsiteet on nyt myös saatu vihdoin täyteen käyttökuntoon. Pääsin jopa juoksulenkille alkuviikosta. Maastossa pitää vielä olla tarkkana, ettei nilkka pääse vääntymään. Onneksi vaelluslenkkareissa on kunnon varsi joka tukee tarvittessa.

Hyvää viikonloppua sinulle!

Mieluummin

Mieluummin katselen kesän kuihtumista luonnossa kuin valojen syttymistä kaupungissa.

Mieluummin kastun vesisateessa metsässä kuin katselen veden kuivumista asfaltilla.

Mieluummin väistelen puunoksia polulla kuin vastaantulevia kadulla.

Mieluummin kärsin nuotion savun kirvelystä silmissä kuin autojen pakokaasusta ruuhkassa.

Mieluummin kuuntelen pihakuusen oksien rahinaa peltikatolla kuin naapurin musiikkia kerrostalossa.

Mieluummin valvon yöllä kuunnellen sisimpääni kuin elän olematta yhteydessä itseeni.

Omenanvihreät

Kepeät ajatelmat tällä kertaa.
Mielekästä ja merkityksellistä tulevaa viikkoa sinulle. Nuku hyvin. Lepää terpeeksi.

Ja muista:

Olet ainutlaatuinen.
Olet arvokas.
Olemassaolollasi on merkitystä.
Et ole voinut itse päättää syntymistäsi tähän maailmaan,
mutta olet tärkeä osanen tätä maailmaa.
Elämäsi ei ole turhaa.

Töllöttimestä tänään

Vettä sataa ja väsymys. Siinä jo kaksi syytä viettää töllöpäivä. Sen lisäksi, että kerrankin tulee tuutin täydeltä mieliohjelmia. Eipä noita kesällä ole paljoa tullutkaan ja muutenkin jää telkkarin tuijotus kesällä aika vähäiseksi.

Olenko tulossa mieleltäni vanhaksi, kun vanhat kuvat alkavat entistä enemmän kiinnostaa. Tällä viikolla pyörinyt Alfrd Hitchcockin leffojen sarja on jotenkin vähävärisyydessään miellyttänyt silmää. Nuorempana en noita jaksanut katsoa, mutta nyt täytyy nähdä jokainen. Jotain ovelaa noissa on, kun pätkän jälkeen jää sellainen olo, että olenko nyt jotenkin tyhmä, jotain merkityksellistä jäi ymmärtämättä ja alkaa kelata tapahtumia uudestaan mielessä. Vanhemmissa leffoissa yleensä kyllä tahti on sen verran hidas, että ehtii jopa nähdä mitä kuvassa tapahtuu. Ei tarvitse kuin verrata vanhoja James Bondeja uusimpiin niin huomaa huiman eron. Tosin en kyllä harrasta noita bondeja, mutta kun puolisko katsoo niitä, niin sivusilmällä on tullut tehtyä noita huomioita.

Myös 50-luvulle sijoittuvan James Deanin tähdittämä Jättiläinenkin on taas nähtävä (Teemalta klo 18.00) ties kuinka monennen kerran. On se vaan niin hyvä näyttelijä. Sitten vielä iltapalaksi Taru sormusten herrasta trilogian viimeinen osa Kuninkaan paluu. Sekin jo moneen kertaan läpi kahlattu, mutta silti pakko katsoa. Tuohan on se eniten, 11 oscaria saanut osa.

Kaiken kukkuraksi yleisurheilun mm-kisat pitävät telkkarin auki taatusti, jos puoliskon mielipidettä kysytään. Kyllä minäkin suomalaissuoritukset seuraan. Sotaa tv-ohjelmista meillä ei tule, kiitos nykytekniikan suoman ylellisyyden. Ja sinne digiboksin uumeniin taitavat nuo ohjelmat suurimmalta osin kyllä päätyäkkin. Enhän minä sentään koko päivää jaksa telkkaria tuijottaa!!!!

Elokuun päiviä

Raparperikiisselin samea elokuu.
Yhtä himmeä ja haalea ilma.
Heinänkorretkin jo ruskeat.
Kukkien väri haalistunut.
Hailakassa joukossa aina yksi ilopilleri.
Petaryrtin miljoonat aurinkonupit.
* * *
Saatiin lakkakastiketta. Kaunis pullo, kaunis väri. Varmasti hyvääkin. Ei vaan syödä jälkiruokia, eikä pidetä lettukestejä (tylsiä ihmisiä, ei ymmärrä hyvän päälle mitään). Sitäkään en ymmärrä miksi jäätelön päälle pitää tunkea jotain. Jäätelöhän on makeaa itsessään. Suolapähkinöitä joskus ripottelen vaniljakermajäätelön päälle. On muuten hyvää! Kannattaa kokeilla. Joskus teen kahvileipää; marjapiirakoita, pullaa ja muuta vastaavaa. Voisikohan tuota kastiketta käyttää johonkin sellaiseen? Onko ideoita? Tässä päässä ei välähdä.

Yltäkylläistä tämä elämä.

Parasta kesässä

Osallistun ensimmäistä kertaa Valokuvatorstain haasteeseen. Aiheena tällä kertaa 'Parasta kesässä'.

Ja parasta kesässä on tietenkin KESÄ itsessään. Ilta tyynen rantaveden tuntumassa.

Arkipäivän höpinöitä

Elo rauhaisa jatkuu. Olo ihan hyvä näin. Tienristeyksiä, valintoja takana, 'sapattivuosi' jatkukoon vielä toistaiseksi. Aina on ovi jostain auennut aikanaan.

Kummasti ne päivät näinkin kuluvat. Oikeastaan ihmettelen miten sitä joskus ehti. Ja muistankin, kuinka viikon sotkujen purkaminen vei lauantaipäivät, kun töissä ensin viikon ahersi. Nytkin päivä täyttyy puuhista kotosalla; aina riittää pyykkiä ja muuta huushollaamista. Vaikka meitä on vain kaksi, tuntuu, että aina on ruuan laittamista, tiskien hoitamista, kaupassa käyntiä, keittiön siistimistä. Ruuan ympärillä kuluu aika paljon muuten aikaa päivässä! Oletko huomannut? Olen niitä ihmisiä joille välillä kelpaisi se ruokapilleri, millä voisi koko ruokarumban välillä sivuuttaa. Pääsisi välillä pois arjen tylsistä rutiineista.

Eipä valittamiseen syytä olisi. Vesi tulee hanasta ja kaupat on ruokaa pullollaan. Ei tarvitse kantaa vettä kaukaa kaivosta ja miettiä mistä päivän aterian saisi. Tekisi hyvää meikäläiselle välillä mennä Afrikkaan tai Intiaan, kun arkeen jaksaa kyllästyä.

Kaapissa muuten odottaa ikisuosikkini tonnikalalasagne ja herkullinen salaatti sekä jäisen raikasta vettä!

Tuoreet väkerrykset

Lupasin täällä palata kukkien asettelu teemaan. Kirjastosta löytyi vielä suomalainen Marketta Forsellin Ikebana kirja, josta löytyi lisävinkkejä aiheeseen. En todellakaan yrittänyt tehdä oikeaoppisia ikebana-asetelmia, kunhan vaan otin ideoita kirjoista. Eihän sitä aina tarvitse otsa rypyssä noudattaa ohjeita ja sääntöjä, varsinkin kun omaksi iloksi jotain väsää.



Tossutkin tuli vihdoin ja viimein tehtyä. Vähän löysät tuli, mutta ehkä pesussa kutistuvat hiukan ja jos jollekkin isompijalkaiselle lahjottaisi. Täältä löytyy ohje palatossuihin.



Anopille ja apelle yhteinen synttärikortti. Kirkasvärinen, kun sellaisista tykkäävät :)

Metsästä kaupunkiin

Kun hän tuli kaupunkiin
hän ei osannut vielä pelkoa
vapaa kesytön metsäneläin.
Silmissä läikkyivät siniset metsät
lainehti avarat pellot
ja tuuli humisi ympärillä.
Hän katsoi kohti katseessa ilo:
metsätuulen terveiset.

Katsoi
vaan ei löytänyt vastaanottajia, kohtaajia.
Kadut vilisivät ohikulkijoita,
ohitsekatsojia, väistäjiä, pelkoaan pakenevia.
Hän kulki kauas syvälle kaupunkiin
katseessa hämmästys
kysymys huuto.

Monien syksyjen jälkeen
hän oppi kaupungin: oppi pelon.
Oppi kulkemaan ohi
katsomaan ohi, katsomaan katsomatta.
Metsien läikky kuoli silmistä.
Tuuli ei enää laulanut: se ulvoi
valitti kuin sairas eläin katukuiluihin vangittu.
Mutta jalat - jalat eivät unohtaneet
eivät oppineet katuja.
Ne muistivat neulaspolut
muistivat nurmen ja sammalen.
Ne ikävöivät.
Ikävöivät yhä.

-Maaria Leinonen-

Alkaa taas Suomi valua mökeiltä kaupunkiin. Olemuksissa kasvaneet parrat, rehottavat kainalokarvat, kovettuneet kantapäät. Kalalta tuoksuvat miehet ja lapset, takkuiset, pitkät heinätukat. Käsilaukkuihin varataan käsihuuhdetta, aletaan taas meikata, ollaan fiksuja, niinkuin ihmisten ilmoilla ollaan. Palataan sivistyksen pariin ja toivottavasti myös sydämen viisauden.

Väkerryksiä vuosien varrelta

Näin kesäaikaan tulee enemmän oleskeltua ulkona ja vähemmän tehtyä käsitöitä yms. Siksi olenkin saanut vähän aikaan mitään 'luovaa' ja täälläkin näyttänyt kuvia vanhoista tuotoksistani. Sama linja jatkuu toistaiseksi. Kunhan taas tulee talvi ja pimeä, alkaa sisäkausi ja houkutus harrastaa enemmän sisällä.

Vuosien varrella ovat luovat harrastukset painottuneet enemmän askartelun puolelle, kokeilemaan kaikenlaista. Varsinaisesti olen enemmän piirtäjä ja maalaaja, mutta säilytysongelmien vuoksi olen joutunut luopumaan kokonaan öljyvärimaalauksesta. Vaatekomero ei oikeen miellytä tekeleitten varastointipaikkana. Odottelenkin sitä tilannetta, kun tilaa on ja mahdollisestai isompi huusholli, missä saa värit ja tärpätit haista. Nyt kerrytän luomisvimmassani luonnosvihkojen sivuja. Ehkä niille kuville vielä joskus tulee käyttöä ja ainakin omaksi terapiaksi niistä on iloa.

Jotain pientä kuitenkin täytyy olla aina tekeillä ja nyt on suunnitteilla siniseen makkariin taulu, sininen sekin. Aina yhden taulun verran voi maalata...

Suo-mi

Onni on suon tuoksu.

Onni on...

Onni on ystävällinen katse.



Onni on pieni ja söpö leppäkerttu.



Onni on yhteinen ruokapöytä.



Onni on löytää kauneutta roskien keskeltä.

Outo blues

Olen aina pitänyt kesäkuukausista eniten elokuusta. Nyt kuitenkin on mieltä jäytänyt outo blues. Sen surumielinen sävel on vetänyt kohti korpea ja jonkinmoiseen metsään tänään päädyinkin. Se hyvä puoli geokätköilyssä on, että voi valita helpon tai hankalan paikan, kaupungista tai metsän syvyyksistä.



Oudon bluesin vetämänä ja gps-laitteen ohjaamana kulkuni kävi salaperäisen autiotalon pihan poikki.



Pusikoituneelta pihalta löytyi kaikkea jännittävää. Menneen ajan kaihoisia kaikuja.



Janoisia perhosia oli niitty tulvillaan. Vielä hetki ennen syksyä liihotella.



Vanha kuparikaivos 1500- ja 1600-luvuilta. Kätkö sijaitsi vasemmalla näkyvän männyjuurakon alla. Pudotusta veteen parisen metriä. Oli vähän vaikeuksia, kun tuo kiipeily ei oikeen oo mun laji, mutta onnistuin hilaamaan purkin kätösiini turvallisesti.



Lopuksi perinteisesti eväiden syöntiä ja rauhassa mustikoiden poimintaa. Eiköhän noista piirakka tule. Taisi jäädä tuo blues jatkamaan soitteluaan metsän syvyyksiin. Ja sinne vielä kaipaan minäkin...