perjantai 17. joulukuuta 2010

Talvi Osa 6




Kuulen salaa kahden naisen keskustelun. Toinen kertoo, kuinka hän ei ole kahtena vapaapäivänä poistunut kotoa ollenkaan, koska ulkona on liian kylmä. Pakkasta oli -13 astetta.

Työpaikan taukohuoneessa on ikkunat. Ihmiset säätävät kaihtimia niin ettei himmeänä paistava aurinko näy, suurin osa menee istumaan kauaksi ikkunasta, selkä ikkunaan päin. Näistä ihmisistä suurin osa tulee töihin pimeällä ja lähtee töistä pimeällä.

2 kommenttia:

  1. Kauniita kuvia kauniista talvesta. Mukavaa, että saat katsella näin mukavia maisemia!

    Kuulostaa ihan siltä, että nuo mainitsemasi ihmiset ikään kuin torjuisivat talvea, eivät hyväksyisi sitä sellaisenaan kuin se on. Onhan se ymmärrettävää, että kaikki eivät talvesta pidä, mutta useimmat meistä eivät sitä pakoon pääse (minä en haluakaan päästä). Miksi kapinoida sellaista vastaan, jolle ei voi mitään? Minusta kannattaisi vain yrittää ottaa ilo irti, kun säälle ei kuitenkaan mitään voi :)

    Omaan kylmyyteen voi vaikuttaa lisäämällä vaatteita (mikä tuntuu olevan joillekin hyvin vaikeaa, pipo lyttää kampauksen jne.), valon vähyyteen vaikuttaminen onkin vaikeampaa, mutta onhan kirkasvalolamput ja useimmat pääsevät edes viikonloppuisin päivänvalon aikaan ulos. Ehkä joihinkin valon vähyys ei juuri vaikuta tai he eivät tiedosta sitä. Minä väsyn huomattavasti, jos en saa valoa.

    Hyvää viikonloppua sinulle! :)

    VastaaPoista
  2. Nan,
    Joo, täällä pääkaupunkiseudullakin on kauniita maisemia, kun asustelee oikeassa paikassa. Minäkään en ennen tykännyt talvesta, mutta toisin on ollut sen jälkeen kun ostin lämpimät talvivaatteet. Pidän toppahousuja joskus jopa työ-ja kauppamatkoilla, jos on oikein kylmä. Varmaan osa ihmisistä ei ole ulkoilma- ja luontoihmisiä, mutta kyllä asenteissakin on vikaa.

    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista