sunnuntai 16. elokuuta 2009

Töllöttimestä tänään

Vettä sataa ja väsymys. Siinä jo kaksi syytä viettää töllöpäivä. Sen lisäksi, että kerrankin tulee tuutin täydeltä mieliohjelmia. Eipä noita kesällä ole paljoa tullutkaan ja muutenkin jää telkkarin tuijotus kesällä aika vähäiseksi.

Olenko tulossa mieleltäni vanhaksi, kun vanhat kuvat alkavat entistä enemmän kiinnostaa. Tällä viikolla pyörinyt Alfrd Hitchcockin leffojen sarja on jotenkin vähävärisyydessään miellyttänyt silmää. Nuorempana en noita jaksanut katsoa, mutta nyt täytyy nähdä jokainen. Jotain ovelaa noissa on, kun pätkän jälkeen jää sellainen olo, että olenko nyt jotenkin tyhmä, jotain merkityksellistä jäi ymmärtämättä ja alkaa kelata tapahtumia uudestaan mielessä. Vanhemmissa leffoissa yleensä kyllä tahti on sen verran hidas, että ehtii jopa nähdä mitä kuvassa tapahtuu. Ei tarvitse kuin verrata vanhoja James Bondeja uusimpiin niin huomaa huiman eron. Tosin en kyllä harrasta noita bondeja, mutta kun puolisko katsoo niitä, niin sivusilmällä on tullut tehtyä noita huomioita.

Myös 50-luvulle sijoittuvan James Deanin tähdittämä Jättiläinenkin on taas nähtävä (Teemalta klo 18.00) ties kuinka monennen kerran. On se vaan niin hyvä näyttelijä. Sitten vielä iltapalaksi Taru sormusten herrasta trilogian viimeinen osa Kuninkaan paluu. Sekin jo moneen kertaan läpi kahlattu, mutta silti pakko katsoa. Tuohan on se eniten, 11 oscaria saanut osa.

Kaiken kukkuraksi yleisurheilun mm-kisat pitävät telkkarin auki taatusti, jos puoliskon mielipidettä kysytään. Kyllä minäkin suomalaissuoritukset seuraan. Sotaa tv-ohjelmista meillä ei tule, kiitos nykytekniikan suoman ylellisyyden. Ja sinne digiboksin uumeniin taitavat nuo ohjelmat suurimmalta osin kyllä päätyäkkin. Enhän minä sentään koko päivää jaksa telkkaria tuijottaa!!!!

2 kommenttia:

  1. Töllö-päivät on välillä niin rentouttavia! Voi nollata ajatukset ja antautua juonenkäänteiden lumoihin. Hitchcockin elokuvat ovat aivan klassioita, varmasti toimineet esikuvina lukemattomille myöhemmille elokuvantekijöille.

    Minä en seuraa urheilua ollenkaan, minusta se on tylsää ;)

    VastaaPoista
  2. Olisikin varmasti parempi harrastaa itse sitä liikuntaa, niinkuin sinä Marika! Täytyy myöntää, että oon ollu lapsesta saakka hiukka penkkiurheiluun taipuvainen.

    VastaaPoista